lauantai 14. elokuuta 2010

Meille, perheen tytöille

Viimeistelin juuri omat turkoosit villasukkani. Tein samantyyliset myös tyttösille ja lankavarastoni laihtui ahkerointini ansiosta reilut 200 grammaa. Pääsin eroon kahdesta turkoosista seiskaveikkakerästä. Jäljelle jäi vielä melkein yksi kokonainen kerä, siitä varmaankin saa pipon ja lapaset isommalle lapsukaiselle.

Malli näihin sukkiin löytyy Novitan tämän vuoden kesänumerosta. Ohjeessa sukkiin oli tehty varsipistoilla perhoset lasten malliin ja sudenkorento aikuisten sukkiin, mutta mä en oikein lämmennyt niille, jätin pois.


Pitsikuvio näyttää lähempää tältä, eli peruslangankiertoja ja palmikkoa. Palmikossa on välissä nurjat silmukat. Muutaman ensimmäisen mallikerran katsoin kuvasta, mutta sitten alkoi mennä näppituntumalla. 

 
...jalassa sukat näyttää tältä! Itseään on tosi vaikea kuvata :/ Yhden mokan tein, tosiaan näppituntumalla neuloin, niin tuli tehtyä muutama palmikko enemmän kun mallissa, mutta mitäpä tuo haittaa. Itse asiassa mä tykkään vähän pidemmistä villasukista :)

Tänään olisi ollut HCM, jos olis ollu paremmassa kunnossa. sain keväällä jo haasteen täysmaralle, mutta en uskaltanut ottaa haastetta vastaan. Sisu meni kaulaan. Täytyy kyllä myöntää, että tänään tuli katseltua taivaalle aika tiuhaan ja mietittyä millainen juoksusää tulee ja kaikkea muuta juoksemiseen liittyvää. Täytyy nyt yrittää vaan pysytellä terveenä ja poissa autojen alta, niin josko sitten vaikka keväällä uskaltaisin lähteä kokeilemaan Tuhkolman marathonia joka on kuulemma tosi mukava juoksu tavalliselle kuntoilijalle ja siellä on iloinen tunnelma... Ja Cityrunille menen ihan varmasti kun siellä oli keväälläkin niin kovasti mukavaa.


Asiasta toiseen. Pihan omenapuuhun on tulossa tosi paljon omenia. Kivaa! Kohta saa omenapiirakkaa ja se on hyvää :)

Ihanaa lauantai- iltaa !

4 kommenttia:

Puffala kirjoitti...

Suloisia sukkia!
Montako KYH-projektia muuten valmistui, eli mikä on lopullinen saldosi? Päivittelen tuloksia arvontoja varten...

Nzqu kirjoitti...

Kivat sukat! Mä tykkään tehdä palmikkosukkia, mutta mun löysän käsialan vuoksi mun täytyy usein tehdä pienemmällä silmukkamäärällä joten valmiit ohjeet vaatii aina hieman soveltamista. :/

AlleyCat kirjoitti...

Kauniit sukat ! Ja noin monetkin vielä, huh heijaa :)

Estetiina kirjoitti...

Moi, Äiti-Puffa! Mun KYH- jutut jäi pääosin ajatuksen asteelle. Pari taisin aloittaa ja yhden saada valmiiksi. Eli pahasti meni susille tänä vuonna.

Nzqu: Kiitos :) Mä ajatteli kokeilla seuraavaksi tehdä kahlesukkia, joiden ohje on uusimmassa Ullassa.

CherryKirche: Kiitosta :) Äidile ja tyttärille... ;)