sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Taas shoppailemassa...

... luottokirpputorilla. Se järjestettiin tänään viimeistä kertaa tänä keväänä, syksyllä sitten taas...  Onneksi tein ihania löytöjä, josta on iloa koko kesäksi ja syksyksi! Ja oli vielä niin mukavia myyjiäkin :)

                                                      Mukaan tarttui tällä kertaa ihan itselle esimerkiksi...



... ja kaikkea muutakin ihanaa eli Päivän Asu- jutut eivät ole loppumassa lähiaikoina.

Kyllä kympillä saa vaikka minkälaisia asukokonaisuuksia. Nyt olen ostellut itsellenikin värikkäitä, printtikuosisia vaatteita. Värit piristää! Ja itseasiassa voin ostella jatkossakin, sillä duunissa ei tartte pukeutua kun työnantajan tarjoamiin vaatteisiin, korkeintaan kengät voi olla "omat" ja helmet sopii sujauttaa kaulaan jos eivät ole kauhean suuret ja huomiota herättävät. Tai voihan olla, että en saakaan töitä ja syksystä lähtien söpöstelen täyspäiväisesti.

Lapsille löysin kanssa kaikkea ihanaa karkkiväreissä, mekkoja, hameita, housuja, ulkotakin, toppaliivin, villapaitoja ja vaikka mitä! Kävellessäni siellä kirppiksellä näin tutun naisen, joka oli käynyt ostamassa tyttärelleen mun kirppispöydästä muutama viikko sitten isot kasat vaatteita ja sillä pienellä tytöllä oli meidän  vanhat vaatteet päällä. Kiva kun oli mieluisat ja sopivat :)






Suloista sunnuntaita!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

vitsit et vihaan sua ku löydät aina noin ihania vaatteita! mua harmittaa ihan hirveesti ku mulle laitetaan tällasia paskoja viikonloppuvuoroja ni en pääse kirppisteleen! plää!
Se voi kuule olla et seuraavissa NBssä se sun uus pellavainen (?) lila tunikamekko mikälie katoaa mystisesti :P
-m

Estetiina kirjoitti...

Heissan, M! Kiitos kommetista :)

Mennään jokus yhdessä kirppuilemaan? Vaikka hietsuun? Mulla on kaapissa kaikki vaatteet väärän kokoisia (=liian isoja) siks on tarttenu shoppailla uusia. Ja talveksikin pitäisi saada takkeja yms kun nakkasin kaikki vanhat mäjelle...

Lila tunika on aiiiivan iiihana! Yksi hamekin on aikas syötävän ihana, 1E maksoi... Ja tuossa on tosiaan vaan osa ostoksista; päivän asut kertoo sitten lisää ;)

Anonyymi kirjoitti...

maltan tuskin odottaa sitä ihanaa kateuden aaltoa joka mut valtaa xP
hietsun kirppis kuulostaa hyvältä!
-m

Estetiina kirjoitti...

Sä menet pois tolaltasi ja häikästyt mun vaatteiden ihanuudesta :P Sä et pysty viikkoihin ajattelemaan mitään muuta kun että kuinka joku ihminen voi olla noin lahjakas shoppailija ja että hänet pitäisi julistaa kaikkien shoppailijoiden suojeluspyhimykseksi XD

Unaja kirjoitti...

Tulin vastavierailulle. Näyttää sen verran kivalle, että tulen ajan kanssa tutustumaan tarkemmin :) Ainakin kivat kämmekkäät jo ehdin bongata (semmoisten ohje hakusessa)

Estetiina kirjoitti...

Moi, Unaja ja tervetuloa!

Löysin sen sun blogissa olleen ihanan virkatun lapsen neuletakin ohjeen! Nyt vaan kerään rohkeutta ja tsemppimieltä sen aloittamiseen :)