tiistai 7. kesäkuuta 2011

Hikinen maanantai

Neulomisen lisäksi harrastan urheilua. Jos pitäisi valita, kummasta luovun, neulomisesta vai liikkumisesta, en osaisi valta. Toivottavasti en koskaan joudu sellaista valintaa tekemään!

Tykkään erityisesti kaikenlaisista jumpista ja juoksemisesta ja liikun ensisijaisesti siksi, että liikkumisesta kun siitä tulee hyvä olo. Muita syitä vois olla vaikka se, että haluan pysyä terveenä vanhana, on kiva päästä kotoa välillä jonnekin ilman lapsia, ulkonäkösyyt yms.

Tällähetkellä kuntoilun tavoitteena on Espoon rantamaratonin juokseminen alle 2 tunnin ja ajattelin kirjoitella näitä kuntoilujuttujakin tänne sillointällöin.

Olemme suunnitelleet viettävämme kesäkuiset maanantai- illat iloisesti hikoillen. Koska eilen oli vähän tuulista niin tekstiviestitse tiedustelin, että mennäänkö vaiko eikö. No, mentiin!



Ensimmäisenä tuntina oli Zumba. Ekaa kertaa oltiin tuon ohjaajan tunnilla. Koska tyylejä on niin monta kun on tekijääkin tai tässä tapauksessa ohjaajia voi vastassa olla koko lailla mitä vaan, vaikka periaatteessahan nuo ovat lisenssitunteja joissa opella pitäisi olla tietty kurssi käytynä, mutta voihan sitä jollain ilveellä aina jättää kursin käymättä...

Zumban tanssiaskeleet perustuvat erilaisiin tanssimuotoihin, joita ovat muun muassa merengue, cumbia, reggaeton, salsa, hip hop, rumba, mambo, calypso ja salsaton ja flamenco. Tunti koostuu intervallityyppisestä ohjelmasta, jossa osa liikkeistä tehdään nopealla, osa hitaammalla tempolla. Liikkeet kohdistuvat yksittäisten kehonosien sijasta koko vartaloon. Ohjaajat voivat halutessaan luoda itse tuntisisältönsä ja valita musiikin Zumba-tunneilleen, jolloin jokaisen ohjaajan tunnit poikkeavat toisistaan, tai poimia koreografiat ja musiikit suoraan Zumba Fitnessin tuottamasta materiaalista.
(määritelmä napattu wikipediasta)

 Tälläisenkin "kakkosnelosselkäisen" pitää pysyä tunnilla mukana ja tuntea olevansa sisäisesti latino, joka näyttäisi Eva Longorialta ja tanssitaidot olis Shakiran luokka ;) No, ilman peilejä voi päästää mielikuvituksensa valloilleen.  Asenne ratkaisee :) Tuo tunti oli mukava ja peilittömyys teki tanssinautinnosta vieläkin makoisamman.

Toinen maanantai- illan tunti on kahvakuulaa!

Kahvakuula eli girya (ven. Гиря; girja) on venäläinen voimailuväline. Nimensä mukaisesti kyseessä on rautainen kuula johon on liitetty kahva. Kahvakuula on entisaikojen voimamiesten harjoitusväline, joka on tekemässä paluuta.
Kahvakuulalla harjoittelu on yleensä toiminnallista ja vauhdikasta, ja sillä harjoittelevat pitävät kuulaa erittäin monipuolisena harjoitusvälineenä jonka avulla voi lisätä voimaa, nopeutta, kestävyyttä ja tasapainoa. Sen hallinta vaatii kuitenkin hyvää tekniikkaa, ja väärin käytettynä saattaa olla suorastaan vaarallinen.
Venäjällä on perinteisesti kilpailtu kahvakuulan nostosta eli girevoista, ja nykyään kahvakuulakisoja järjestetään ympäri maailmaa. Kilpailuissa käytetyt liikkeet ovat kahden kuulan työntö ja yhden kuulan tempaus. Kumpaakin liikettä tehdään kymmenen minuutin ajan, ja toistojen yhteismäärä ratkaisee voittajan.
(Määritelmän tarjosi wikipedia)

Vitsit toi kuulaus on kivaa, tehokasta ja purkaa hyvin myöskin PMS- puuskia ja muuta pahantuulisuutta. Kun liikkeet tekee kieli keskellä suuta ohjeen mukaaan niin kyllä tuntuu koko kehossa! Ihanaa vääntää ihan tosissaan niin paljon kun vaan suinkin pystyy ja vähän vielä enemmän. Kuulostaako jo masokistin päiväunelta?

Harrastatteko te jotain kuntoilua? Onks täällä muita puolimaran juoksijoita? Miten on menny?

3 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Täältä löytyy tosi laiska kuntoilija.

-M kirjoitti...

kahvakuulailu kuulostaa ihan mun lajilta...vois näille pms puuskille tehdä jotain xD

Estetiina kirjoitti...

Enkulin käsityöt; Onhan sitä muitakin harrastuksia kun kuntoilu. Pääasia, että ihminen on hyvillä mielin eikä tee mitään, mikä olisi toisille haitaksi taikka vaaraksi.

-M Juu, tule mukaan vaan. Kahvan piekseminen on tosi mukavaa. Ja saa hirviötkin näyttämään söpöiltä :)