torstai 15. toukokuuta 2014

Syrämelliset





Näitä hurrrjan luovia blogikuvia ottaessa naapuri kävi ainoastaan yhden kerran kysymässä, että mitä puuhailen. Blogikuvaan- tietenkin :) Terveisiä Naapurille ja kiitos !


Tänään täällä taas ollaan sukkasillaan! Olen ihan jymähtänyt sukkiin. Nämä valmistui ja puikoilla on ihan oikeasti vielä 6 tai 7 paria. Ja muutama huivi. Yksi villatakki ja kaksi virkkausjuttuakin on vielä vähän vaiheessa. Koska sitä oppisi tekemään yhden kerrallaan alusta loppuun saakka ja vasta sitten aloittelisi lisää?

Olen tässä aikanani tilittänyt täällä lankalakosta. Ja nyt se on alkanut tuottaa ihan todella NÄKYVÄÄ tulosta. Yhteen keskeneräiseen ei ollutkaan riittävästi lankaa varastossa. Loppui- jouduin ostamaan lisäkerän lankaa automarketista ruokakauppareissulla. Välttämättä en olisi uskonut tätä päivää näkeväni, mutta tulihan se. Hyvä minä :D

Nämä sukat ovat varpaista varteen neulotut. Malli on Wendy D. Johnsonin kirjasta socks from the toe up ja nimeltään se on simppelisti I Heart Toe- Up Socks.

Lanka on Cascade heritage- sukkalankaa, varastosta löytynyttä.

Lankamäärän arviointi on tosi vaikeaa. Tätä oli siis jäljellä ihan hyvän kokoinen kerä, veikkauksella jotain 80 grammaa. Jo  mietin, että pitäisikö tilata lisää tätä samaa lankaa, jos se nyt ei vaikka riitäkään.Onneksi tuo väri oli nettilankakaupasta loppuunmyyty. Olisin samalla haksahtanut tilaamaan muutaman lisävyyhdin. Kun on niin nätin väristäkin ja varmaan se paikkansa löytää. Höh. Onneksi kävin vaan neulomaan. Lanka riitti hyvin ja 15 grammaa jäi vielä tähteeksi. Että tässä taitaa olla osasyy siihen, millä lankavarastoni lihotin. Nyt siihen ei kylläkään ole enää paluuta.



 
Aurinkoista torstaita!

4 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Oih, ihanat sukat! <3

Estetiina kirjoitti...

oih, kiitos <3

MiunMaun kirjoitti...

Kylläpä onkin nätit sukat. Täytyyköhän sitä vilkuilla itsellekin tuollaista kirjaa... Pahoin pelkään, että täytyy :-)

Estetiina kirjoitti...

Kiitos, MiunMaun! Ostin tuon muistaakseni netistä toimivasta kirjakaupasta jota kovasti mainostetaan telkkarissa. Ja oli kannatrava ostos. Siinä selitetään tarkkaan varpaista varteen tekniikoita ja mallit on kivoja. Plussana että ohjeet on oikein ja toimivia ;)