tiistai 30. heinäkuuta 2013

Tällainen minä olen.

Ottakaa haaste vastaan!
http://mamigogo.bellablogit.fi/2013/07/29/a-beautiful-body-haaste/

En halua nimetä tähän ketään, mutta tottakai toivon että mahdollisimman moni lähtisi mukaan.


Tällainen on minun vartaloni kolmen raskauden, synnytyksen ja imetyksen jälkeen. Kuva on otetu tahmatassujen jälkien peittämän peilin läpi, sillä minulla ei ole kauheasti aikaa kiillottaa nurkkia.

Lapset eivät ole juurikaan jättäneet jälkiä kroppaan, mitä nyt rinnat näyttävät ihan vanhan naisen rinnoilta. Mutta toisaalta, ne ovat tehtävänsä täyttäneet eli vauvan ruokkineet, niin mitäpä siitä sitten. Kauniit rintsikat saavat korvata puuttuvat kuppikoot.

Urheilen aika paljon, enkä ole kauheasti sokeristen ja rasvaisten herkkujen perään, mikä ehkä vähän näkyy kuvasta. Mun "kauneusongelmani" on lyhyet töppöjalat! Kaikilla muilla naisilla tuntuu olevat pitkät ja hoikat sääret, paitsi mulla. Ja toinen ikuisuuskauneusongelmani on hiukset. Viime syksynä miitä lähti tukuttain, niin että viemärit meni tukkoon. Nyt on uutta vauvatukkaa kasvanut tilalle ja reuhkassa helottaa vielä muutaman sentin juurikasvu kun viime kampaajakerta oli toukokuussa. Ainiin. Ja männäsyksynä kävin otattamassa liukuvärjäyksen eli latvat on nykyään vaaleat. Että vallan nättitukkaisena tyttösenä kuljeksin.


Ihanaa maanantai- iltaa kaikille ihaNaisille :)


Hyvät naiset ja voihan täällä toki miehiäkin olla katsomassa.

Livemaailmassa normaaleihin aikuisen ihmisen käytöstapoihin kuuluu AJATELLA ennenkuin avaa suunsa. Mielestäni tämä on ihan hyvä tapa myös täällä blogistanian puolella. Ennenkuin kirjoitat anonyymisti ajatuksiasi, ole hyvä, ja avaa linkki sivun ylälaidassa niin tiedät, mistä tässä on kyse.

Mielestäni tässä yhden rohkean naisen aloittamassa ja nyt aika laajalle levinneessä kampanjassa on takana hyvä ajatus. Me kaikki olemme ihania, kauniita ja arvokkaita on vartalomme sitten millainen tahansa. Ja hei, jos sua ihan hirveesti ottaa pataan, miksi klikkasit itsesi tänne ;) Ja osa ihmisistä on vaivautunut kirjoittamaan hyvinkin pitkän tekstin.

ps. Kyllä- mun mies on nähnyt tämän päivityksen, lukenut ja ihan livenä kommentoinut. Jotta älkää olko huolissanne.

2 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Minä kuvasin pärstätaulun blogiini. Rimppakinttuni tosin eivät näy kuvassa :D

Estetiina kirjoitti...

Kävin lukemassa ihanan päivityksesi, mutta jostain syystä en päässyt kommentoimaan! Ihana, että Mimosa sai viljelmistään satoa :) Ja olet just niin iloisen näköinen ihminen, millaisn mielikuvan sinusta blogissasi saa <3