torstai 26. heinäkuuta 2012

Vaaleanpunainen valas

Tervetulotoivotukset uusille lukijoille!
Toivottavasti viihdytte elämän pyörteissä.


Tänne on rantautunut vaaleanpunainen valas.


Pikkusisareni innoittamana neuloin itsellenikin oman valaan. Koska mulla sattuu olemaan muutama ylimääräinen vaaleanpunainen tai pinkki lankakerä, Stephen Westin Blue Whale on täällä tämän värinen.

Lanka on Hopeasäikeen merinoa ja sitä kului huiviin koko vyyhti.

Neulomuksissa mulla on ollut viimeaikoina tapana tehdä joku juttu melkein valmiiksi ja sitten purkaa pois, tämäkin meinasi joutua samaan sakkiin. Neulebileiden innottamana jatkoin kuitenkin. Kannatti. Tästä huivista saatan vielä kiitellä itseäni, varsinkin niinä pimeinä marraskuisina päivinä kun sataa kylmää viistoräntää!



Koska huivin ohje on tehty suunnilleen- mitoilla sen neulominen onnistuo mielestäni vallan kivasti valvomisen ja prolaktiinin pehmentämillä aivoilla. Eikä haittaa jos kierros jää kesken.



Muuten tälle valaalle kuuluu ihan hyvää. Tottakai välillä ärsyttää kun saa olla vauvalle ruoka- automaattina 24/7 ja kodinhengettärenä koko ajan, mutta tämä on nyt tätä aikaa. Ajoittain tekisi todellakin mieli lähteä loppuelämäkseen Etelämerelle sukeltelemaan helmiä, mutta silti ajattelen niin, että en ole koskaan elämässäni niin tärkeä kun nyt. Se vaan olisi ihana joskus kuulla.

                               Arvostakaa itseänne, ihan jokainen!


6 kommenttia:

Peikkotyttö kirjoitti...

Ihana huivi!
Olen samaa mieltä kanssasi, tuosta itsensä arvostamisesta! <3

Estetiina kirjoitti...

Kiitos kommetistasi, Peikkotyttö!

-M kirjoitti...

Oij ku se on ihku!

Estetiina kirjoitti...

Tänks. Kovin oli ihanainen se sinunkin valaasi, mutten saanut aikaseksi kommentoida sitä. Sorppa :/

Anu kirjoitti...

Ei ole ehkä ihan imartelevimmasta päästä tuo nimi, mutta hyvältä näyttää!

Estetiina kirjoitti...

Hih, ei ole ;) Eka mietin, että laittaisko otsikoksi "valas on rantautunut"