tiistai 13. huhtikuuta 2010

Neulepäivityksiä


Jee Jee Jee!

Elämäni toinen pitsipipo on valmis :) Ihan itte tein, enkä purkanut kertaakaan! Olen niin ylpeä. Mä osasin! Toinen on työn alla ja useita suunnitteilla. Eli pitsipipopäivityksiä tulee varmaankin lähiaikoina lisää.

Lankana käytin violettia mohairlankaa, joka ei todentotta ollut maailman mukavinta neulottavaa, mutta ihan hyvin selvisin. Oli kuitenkin vaivan arvoista, siillä päässä se tuntuu aikas ihalta. Lämmin on, muttei kuitenkaan hiostavan kuuma eli just passeli vähän viileämmillä kevätsäillä.

Violetti väri on jostain syystä alkanut kiinnostaa mua, tuossa vähän analyysiä...



VIOLETTI on sisäisen rauhan hiljentymisen ja meditaation väri. Sitä tarvitsee henkisen tien etsijä, sekä henkisen työn tekijä - illalla. Violetti kertoo kokemusten tuomasta elämänviisaudesta, irtipäästämisestä ja luopumisesta. Violetti on pyyteetöntä rakkautta, epäitsekkyyttä ja toisten palvelemista. Violetista on apua silloin, kun elämän taakat tuntuvat raskailta kantaa. Liikaa käytettynä väri vieroittaa normaalista maallisesta elämästä ja jokapäiväinen rutiini voi tuntua ylivoimaiselta ponnistelulta. Väriä tulee välttää erityisesti masentuneena.




Violetin tärkeät syötävät: mustikka ja mustaviinimarja. Kivet: ametisti - päänsärkyihin. Fluoriitti viisasten kivi.
(lähde:www.annehietanen.com)

En tiedä sitten, miten hyvin tuo värianalyysi osuu mun elämääni, mutta ainakin tuo toisten palveleminen tuntuu tutulta. Siitä hommasta alan olla tauon tarpeessa.  Olis ihan täydellistä, että hetken saisi vaan olla ja ihmetellä ja tehdä just sitä mitä itseäni huvittaa!

Neuloin myös itselleni palmikkoiset polvisukat. Lanka on itseraidottuvaa ja siinä on aloevera- käsittely.  Tarkoitus oli tehdä sellaset saapassukat, mutta innokas neuloja teki kovin pitkät varret :) Aikas kivat ne on jalassa. Olen käyttänyt niitä myös unisukkina ja ihan tulee arkirinsessaolo kun laittaa vaniljantuoksuista jalkarasvaa ja karkkisukat jalkaan. Hih!

Puikoilla ja suunnitelmissa:
- pino pikkulapasia
- pitsipipoja (paljon ja erilaisia)
- baktushuivi
- alpakkavillasukat
-kasa kämmekkäitä
- huiveja
                                         

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

IIHANAT SUKAT!!! alpakkavillasukista tulee varmaan maailman ihanimmat! ja jos tarviit päätä pitsipipoille ni täältä löytyy :D Hei muuten millasia suunnitelmia sulla on tortai illalle? Voitas pitää NB:t ku meen tod.näk. perjantaina lakkoon.
-m

Estetiina kirjoitti...

Teen toki mielelläni! Minkä värinen olis kiva? Entäs malli? pitkula vai istuva?

Olen torstaina himassa, eli ihan hyvin sopii jos lakko siis alkaa. täytyykin mennä sitte hyvissä ajoin kauppaan K valmiiksi otsassa kaahaamaan kärryillä ja riitelemään.

Anonyymi kirjoitti...

pitkula ois kiva..ja punanen jos löytyy! perjantain lakko varmistunee viel täs lähipäivinä.