lauantai 22. toukokuuta 2010

Virkkausta, neulomista ja haaveita


Olen oppinut virkkaamaan kiinteitä silmukoita! Eikä se niin hankalaa olekaan. Ensimmäiset kerrokset tein koko ajan virkkausta tuijottaen, mutta siitä se sitten lähti. Jippii. Seuraavaksi opettelen tekemään pylväitä, kun kuulin puhuttavan, että jos osaa tehdä ketjusilmukan, kiinteän -ja piilosilmukan sekä pylvään, niin kaikki loppu on näiden soveltamista. 

Se, mitä tästä vihreästä jutusta tulee, selviää tulevissa päivityksissä.

Olen löytänyt muutaman kauniin virkkausmallin, joiden toteuttamisesta haaveilen, sitten joskus...

 
Tämä malli, mutta väreinä olisi luonnonvalkoinen, toffeenruskea ja vaaleanpunainen.

Tämä puolestaaan olisi ihana hieman pidenpänä ja väriksi sopisi vaaleanpunainen, vaaleanvihreä tai hento lila. Haen sellaista Odd Molly- tyyliä... :)

Tarkastelin molempien haavemallieni ohjeita ja kaikki silmukat, mitä tarvii osata, on kiinteä, piilo ja pylväs. Jee! Tavoitteena voisi olla, että ensi keväänä tepastelen uusissa ITSE virkkaamissani vaatteissa. Ja jos vaikka sukulaisia tai muita ilahduttaisi muutamalla virkkausjutulla, joiden toteuttamisesta olen haaveillut. Sitten joskus...


Neuloin taas vähän. Näistä tulee pipoja tyttösille. Sitten syksyllä on mukava vetää päähän uudet pipot ja kokemus on osoittanut, että pipoja, tumppuja ja villasukkia kannattaa väsätä isot pinot, kun niitä tuppaa aina kuitenkin häviämään.

Itselleni myös mun "täytyisi" neuloa läjä kämmekkäitä, villasukkia, pipoja jne koska ensi talvena mä en suostu palelemaan! Vaikka en olisikaan enään silloin päätoiminen kotiäiti, niin ulkoilemaan pääsen silti ihan riittämiin säässä kuin säässä. Ja Paavo tarttee myös villapaitoja kun se höppänä palelee heti kun ilma lämpötila laskee alle 10 asteeseen.


Hehkeää helluntaita kaikille !
Emilia oppi tänään hyppäämään kyykystä seisomaan asti ja on esitellyt uutta taitoaan koko päivän.
 Emppu yppää, hoppis vaan.

3 kommenttia:

Estetiina kirjoitti...

Kiitos Sanna! :) Löysin yhdestä neulekirjasta jonka nappasin kirjastosta sellaiset ihanat VIRKATUT "saappaat" jotka olis varmaan ihanat sitte sykysllä. Täytyy kokeilla niitäkin...

Juu, postita vaan, saatan pystyä jopa 3 vuoden toimitusaikaan ;)

Sukka Puikko kirjoitti...

Voi miten ihana piiperoinen täältä löytyikään ja noin hienot lasitkin :)
Meidän pikkuneiti kulki ulkona tänään suojalasit päässään(ne rakettien ampumisen suojalasit...)

Estetiina kirjoitti...

Sukka Puikko: Kyllä pikkutytöt ymmärtää muodin päälle :) Eiks lasien pidä olla isot?