tiistai: UINTI JA VESIJUOKSU 45 min
Eteenpäin kun sotilas!
Ei kulkenu vesijuoksu, vaihdoin uintiin. Uinti puolestaan tuntui aivan kamalalta, mutta porskuttelin silti menemään koko tyttösen uinakoulun ajan. Onneksi uimahallin kahvilasta saa aina hyvää kahvia ja maailman parhaita korvapuusteja!
***
Viimeviikolla kuntoilu jäi harmittavasti yhteen kertaan. Mä en vaan kertakaikkiaan jaksanut tehdä yhtään mitään. Poikanen päätti alkaa valvottaa joka yö. Yhtäjaksoista unta on ollut suunnilleen 2 tuntia yössä ja pää alkaa olla jo aika
kukkuu. Arkea jaksaa ja pitää pystyä pyörittämään, mutta kaikki muu saa jäädä.
Väsyneet aivot tekee kaikkea hassua. Me käydään perjantaisin Rusetiinan ja Poikasen kanssa läheisessä leikkipuistossa kaikille avoimessa kerhossa. Kas kun syksyä eletään niin usein sataa. Myös perjantaina. Ja satoi aika kovaa.. Poikanen nukahti tyytyväisenä liikkuviin vaunuihin. Ajattelin, että nukkukoon pihalla, tää juo kahvit kaikessa rauhassa ja juttelee muiden mukavien äitien kanssa. No. Pääsin sitten sisälle kertsiin kun yksi äiti ystävällisesti huomautti mulle, ettei vaunuja kannata jättää räystään alle! Onneksi oli sadesuoja. Ja mä vielä niin huolellisesti asettelin ne vaunut siihen ikkunan eteen, että varmasti kuulen, jos se herää. Mistäs sitä nyt yhden reippaasti valuvan räystään tajuaa...
Ja yhtenä päivänä hukkasin meidän koiran. Se löytyi kytkettynä mutta kylmissään kaupan edestä. Unohdin sen sitten sinne.
Mä lähden tästä raapimaan tulitikkuja, jos vaikka palomiesten armada tulis mut pelastamaan.
...tulkaa jo!