torstai 15. marraskuuta 2012

IHAN ITSE!



 
Mä olen virkannut lapselleni pipon IHAN ITSE! Ensimmäinen pipo ikinä! Jippii! Eikä ollut vaikeaa, vaan oikein mukavaa. Kertaakaan ei tarvinut edes purkaa. Otin vähän mallia ja vinkkiä pipoon uusimmasta moda- lehdestä, mutta muokkasin sitä pikkuisen pienemmäksi ja tein piparireunan, kun kerran osaan.
 
Tiedän vallan hyvin, että tuo on ihan vaan peruspipo, jota mahtuu kymmenen tusinaan. Haluan hehkuttaa tätä siksi, että olen oppinut virkkaamaan, auttavasti. Ihaillen kovasti muiden ihmisten tekemiä virkkausjuttuja ja haluaisin itsekin oppia. Tavoitteena olisi tehdä hame jo ensikesäksi.



 
Toimeliasta torstaita!
 
Kuulkaas, mä menen illalla piiiitkästä aikaa tankotanssiin.

Ei kommentteja: