Usein olen ajatellut kirjoittaa, hahmotellut juttuja, pohtinut tarinoita. Suunnitelmissani kerroin päivän kulusta, ajatuksista ja elämänmenosta. Suunnitelmaksi jäi. Olen tullut hiljaisuuden aikana rahtusen ujoksi, jakaminen tuntuu hankalalta. Koska kevät on uusien alkujen aikaa, tämäkin blogi toivottavasti herää taas henkiin.
Tyttönen oli nähnyt ostarin toripaikalla käsitöiden myyjän jolla oli myynnissä somia siililapasia. Taskunpohjan kolikot eivät ollut riittäneet, joten sain seikkaperäisen kuvauksen millaiset lapaset pitäisi olla. Ihanan lämpimät ja siis ihan siilit. Piikit ja kaikki. Vaaleanpunaiset. Tai voi olla ruskeatkin, koska siilit ovat ruskeita.
Kaivoin konmaritetusta lankavarastosta kerän vaaleanpunaista seiskaveikkaa ja loin pikkukäsiin sopivan silmukkamäärän. Hupsista vaan ja lapaset olivat valmiit. Hieno piikkilanka löytyi äitin varastosta, oma kun on nykyään siis varsin maltillinen.
Kummasti vaikuttaa tämä neuletauko- ensin tuntui ihan siltä, ettei mitään osaa enää, mutta kanskittiä. Osaan. Nyt pää pois pensaasta. Neulomaan ja juttelemaan. Virtuaali-ulkoilmaan vaan.
Lapaset oli tyttöselle mieluisat ja ne olivat kädessä myös viime yönä nukkuessa. Taidan tehdä varastoon toiset siilit. Vaaleanruskeat.
*puspus*
Pikkupoikasesta on kasvanut isopoikanen ja reippaita pääjalkaisia on alkanut ilmestyä tiuhaan tahtiin. Minusta nämä ovat niin hellyyttäviä.
Mukavaa maanantaita Sinulle!