Tahmean pään kaverina on tahmeat jalat. Jos ei nuku yöllä, ei koipi nouse. Sydän tykyttää villisti ja omaan rytmiinsä ihan jo pelkästään ulkovaatteita riisuessa. Yksi hyvä puoli uima- altaassa juoksemisessa kuitenkin on; siellä ei voi eksyä. En meinaan luota omaan päähäni tällähetkellä ollenkaan. Mutta kyllä tämä tästä. Mä ihan varmasti pääsen telemään niitä tehokkaitakin harjoitteita ennenpitkää. Nyt on vaan tää vaihe elämässä.
Ainiin! Toinen turvallinen laji voisi olla spinning. Ei siinäkään paljoa maisemat muutu. Kunhan osaa sitten vaan liikuntakeskuksesta kotiin. Tai jos mua tultais vaikka hakee. Tai ainaki vastaan.
Taas jäi kuntoilu yhteen kertaan tälläkin viikolla. Ei näitä "ykkösiä" saisi kovin paljoa enää tulla, sillä ilmoittautuminen cityrunille on jo tehty! Onneksi se on vasta toukokuussa. Ehkä tämä huono unitilanne on siihen mennessä helpottanut jo moneen kertaan. Jotenki sitä nyt vaan ei jaksa vääntää itseään lenkille, kun v-ä-s-y-t-t-ä-ä. Pitäis silti jaksaa. Vielä tänä iltana saan istua väsyneenä sohvalla ja syödä mutakakkujäätelöä. Ensiviikolla alan opettaa itselleni kuria!
2 kommenttia:
Minä taitaisin olla juuri tuollainen lenkkarienheiluttelija
:) Käy se niinkin! Ei juokseminen (tai mikään muukaan urheilu) ole mitään autuaaksi tekeviä voimia.
Lähetä kommentti