Harmistusta voi purkaa myös vesijuoksemalla... Tälläkertaa kärttyseyyden syy on hyvin perisuomalainen- naapuri. Pipo puristaa nyt siitä, että täällä vallitsee mummokratia.
Onneksi olen kypsä aikuinen enkä päästä suustani mitä ajattelen. Vois tulla sanottua äika äkäsesti. Vaikka se olisi kyllä sen ansainnut... Juoksen vaan vedessä niin kovaa kun pääsen. Räyh!
tiistai: VESIJUOKSU 45 min
Taas vesijuostaan, nyt paremmissa tunnelmissa. Lapsukainen iloitsee uimakoulussa ja äiti kuntoilemalla. Tätä riemua lisää!
Pahoittelen jos joku loukkaantuu tästä kuvasta! Suurin osa vanhoista ihmisista on aivan ihania ja sydämellisiä, mutta harmittaa kun olen joutunut kuulemaan jo ihan liian paljon asiatonta natkutusta!
Kävin eilen katsomassa täyspitkää maratonia. Olin lähellä maalia ja ajattelin, että nostan peukkua kaikille, joiden kanssa katse kohtaa ihan pieneksikin hetkeksi. Ajattelin, että siinäkohtaa ei kannata huutaa yhtään mitään. Aikani siinä katseltuani alkoi olla fiilis kun sillä yhdellä pienellä possulla, jota ei nimppareille oltu kutsuttu vaikka kaikki muut kaverit oli bileissä. En tiedä, onko mun aikani ensivuonna vai jonain vuonna sen perästä, mutta joskus! Kyllä siitä varmaan selviäsi. Ihan varmasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti