Helminalle

Kauan aikaa sitten, kaheksankytluvun lopussa ala-asteella meillä oli kässänope, rouva R. Vanhankansan nainen. Harmaa, villatakkinen, hillitty ja hallittu. Kankaat olivat plaiskun vaaleanpunaisia, harmaita ja vaaleansinisiä. Joskus keväisin saatettiin ilotella jollain keltaisella taikka raidallisella, muttei liikaa, etttei nyt vallan vallattomaksi homma mene. Tottakai kässäntunnilla piti myös virkata, sillä jokaisen naisen pitää osata virkata patalappu. Emmä mitään osannu virkata. En oppinut vaikka kuinka koitin opetella. Karhea harmaa villalanka raapi ilkeästi sormia ja itku silmässä sit koitin sitä mokoman neliötä väsätä. Tietenkin huonolla menestyksellä. Kammo jäi.

Viime kevättalvella virkkaus alkoi uudelleen kiinnostaa ja pahimmat traumat oli unohdettu tai jotenkin työstetty. H riensi apuun ja opin tekemään isoäidinneliöitä :) Peitto valmistuu toivottavasti ennenkun lumi peittää maan!

Sitteb virkkaaminen alkoi kiinnostaa muutenkin ja pyysin tukiopetusta. L heilahti auttamaan.  Pipidipapidipuu! Opin tekemään lauantaina siistejä kiinteitä silmukoita, ympyrän ja lisäämään sekä kaventamaan. Ja oi- ihailkaahan mitä olen tehnyt ihan itse!

Tämä nalleneiti on nimeltään Helmi. Se on uuden ekaluokkalaisen onnen nalle.

Ompelin hänelle puolihameen, jonka helmaan laitoin pitsin.

Ja pujottelin helmet!

Yllättävän nopsaa hommaa tuo virkkaaminen on, lauantai-iltana toisaan aloittelin ja nyt iltapäivästä ompelin hameen ja tein nuo helmet.

 Lankana käytin seiskaveikkaa, jota meni suunnilleen 70 grammaa ja tuo nalle on tosiaan aika iso, päälaelta kantapäihin lähemmäs 40 cm. ajattelin, että tuollaisesta reilun kokoisesta on mukavampi aloittaa kun tosiaan on melko tottumaton virkkaaja.