Estetiina

Elämä on ihanampaa villasukissa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Jotkut ovat syntyneet vähän glitteriä suonissaan.

›
Jos on syntynyt glitteriä suonissaan, kaikki kimaltava on ihanampaa kun muista ihmisistä. Joillain se on ohimenevä vaihe, joillain se k...
perjantai 21. syyskuuta 2018

Kun seitsemän kertaa purkaa on lopputulos ihana.

›
On aikoja ja päiviä ihmisen elämässä jolloin kokee olevansa kaikkeen kykenevä ja kovin paljon osaava. Eräänä näistä päivistä päätin ...
keskiviikko 1. elokuuta 2018

Pirskeet on nyt pidetty.

›
Kesän hikisimmät neulebileet on nyt minun osaltani takana ja tuloksena on mitä iloisimmat sukat. Taidan kokeilla ilmojen viilennyttyä s...
perjantai 27. heinäkuuta 2018

Älkää tulko meille ampparit!

›
Kemialliset hyönteismyrkyt aivastuttaa eikä ampparit ole parhaita kavereita. Siispä koukku käteen ja valepesää virkkaamaan. Ennen ko...
keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Rakkautta ilmassa

›
Tänä kesänä olen muistanut, mistä kaikesta olen pitänyt.  Esimerkiksi tanssimisesta. Ompelemistakin olen joskus kaivannut. Liityin mu...
lauantai 21. heinäkuuta 2018

Täällähän on pirskeet!

›
Heipähei ja hyvää iltaa. Arvasitko, että palaisin joskus? Olen ollut poissa mutta kuitenkin lähellä. Kuulolla mutta kuulematta mitä...
maanantai 10. huhtikuuta 2017

Tsirptsirp piip piip!

›
Tänään pääsiäskalenterin luukusta paljastui tipusia. Aikuismallin tiput kuoriutuivat ongelmitta aamukahvia nautiskellessa mutta lasten ...
›
Etusivu
Näytä internetversio
Sisällön tarjoaa Blogger.