keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Onnea on tanssia paljain jaloin auringossa.

Auton tuulilasissa oli eilen mainos. Zumbasta. Ulkona. Tässä kotia vastapäätä! Ja mikä parasta, se on ilmaista :)

Pikainen välipala lapsosille ja äitille virkistävä kahvikupponen. Ajattelin, että en viitsi mitään jumppavaatteita alkaa vaihtamaan. Kun varmaan kuitenkin joudutaan tulemaan hetikohta poikkeen...

Aurinkoisella nurmialueella olikin iloinen tunnelma. Sinne oli kokoontunut koko joukko kaikenlaisia naisia ja muutama mies katselemassa ;) Ja joku toinenkin oli tullut lasten kanssa.



En siis ole mikään kokenut zumban harrastaja, mutta tuolla tunnilla pääsi tosi hyvin tanssin fiilikseen mukaan. Liikkeet oli sopivan helppoja ja peräisin ihan oikeista lattareista (ei siis aerobicin perusliikkeitä pyllynpyörityksellä maustettuna). Kivaa! Ja kun peilejäkään ei ollut tanssinautintoa "pilaamassa" niin voi kuvitella näyttävänsä yhtä hyvältä kun tuo kuvan nainen. Vaikka oikeasti saattaa olla niin, että näyttää ihan huojuvalta kakkosneloselta, mutta mitä sen väliä. Fiilis on tärkeintä. Ja voihan sitä ajatella, että on kuitenkin sisäisesti latino.

Ensiviikolla en säntää paikalle kukkahameessa ja topissa, vaan laitan jumppakamat päälle. Tai ehkä en sittenkään. Se hameenhelman hulmuttelu oli aikas ihanaa. Ihan kun olisi ollut taas pikkutyttö. Ja mitä niihin mun omiin pikkutyttöihin tulee, niin ne saattoi olla porukan innokkaimpia zumbaajia.


...Totuus löytyy Viivistä ja Wagnerista. Jumppaamisesta tulee mahtava olo.

Nautinnollista keskiviikkoiltaa <3
muistakaa tehdä jotain ihanaa.

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Pöllöparvi

Moikka!

Mitä kuuluu? Mitä olette tänään tehneet?

Mä olen viettänyt aurinkoista maanantaita kirpputorilla myyden ja ostellen sekä ommellen!




Hih! olen niin tykästynyt näihin pöllyköihin!


Tyttöpöllöt ryhmäkuvassa.


Kaikki nukkumaan ! Hyvää yötä!

Hitsit. Koko viikoksi on luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä. Mun vanhat luuni kaipaavat aurinkoa ja lämpöä. Onko pakko mennä duuniin jos näyttää tältä?  Jos vaan ei millään jaksa odottaa kesäloman ja virkavapaan alkamista niin voiko vaan ottaa ommoo lommoo kun haluaa?






lauantai 25. kesäkuuta 2011

Huhuu! Hyvää juhannusta!

Mukavaa juhannuksenjatkoa, näin jälkikäteen :) Toivottavasti juhannusaatto on mennyt oikein mukavasti ja sama mukava fiilis jatkuu vielä tänäänkin.

Me vietettiin juhannusaattoa vanhempien luona yökyläillen. Koukkasin sinne Eurokankaan kautta ja ensimmäinen ompelus on valmiina. Varoituksen sana jo etukäteen, tällä teemalla varmasti jatketaan pitkin kesää...



Piirsin vapaalla kädellä tällaiset pöllön kaavat. Ajattelin, että toisella puolella pöllykkä voisi nukkua ja toisella puolella valvoa.

Kaavassa pöllö näytti kuitenkin liian laihalta. Lisäsin reilusti leveyttä ja muotolaskokset, jotta siitä tulisi vähän pullukampi...


...ja tässä valmis pöllöneiti poseeraa kuplan eturenkaalla. Se on lähdössä kohti juhannusrientoja...






sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Estetiina kirpputorikeijuna ja sunnuntaiaamun haaste

Tänään käväsin taas kirppiksellä muutaman viikon tauon jälkeen. Myynnissä oli pääasiassa "kaapinpohjaa", astioita ja kaikenlaista tilpehööriä ja lastenvaatteet koossa 92 ja 110 loistivat poissaolollaan. Ehkä nuo "rymyikäisten" vaatteet käytetään muissakin talouksissa niin loppuun, ettei niitä enää kehtaa tuoda ? Oikeastaan hyvä niin.

Itselleni tein sensijaan ihania ja tuikitarpeellisia löytöjä. Selittelen näitä ostoksiani sillä, että aina ajoittain tarttee duunissa olla omissa vaatteissaan ja toki täällä kotona on kiva siivota kun on jotain mukavaa päällä--- Ja toisaalta, mulla ei ole omasuus kiinni näissä vatteissa. Kun alkaa kyllästyttää, lahjoitan sisarelleni tai roudaan kiertoon uudelleen.









Tämä keijuhame aikuiselle on ihan paras!

Kirjallisuuttakin löytyi; muutama japanilainen ompelukirja. Eli ei muutu Estetiina ostelublogiksi vaan ompelupäivityksiäkin varmaan tulee. Suunnitteilla on tämän tyylisiä juttuja:




Sain aamulla haasteen!

Naapuritalon rouva fillaroi kotimme ohi kun olin lähdössä kirputtelemaan. Hän kertoi olevansa menossa 9.7. juoksemaan 200. maratoninsa ja lausui kohtalokkaat sanat "tule mukaan !" Johon minä sitten reippaana tyttönä vastasin "voisinhan mä vaikka tullakin puolikkaan juoksemaan- seuraksi". Ohhoh. Onneksi kuntoilen koko ajan melko aktiivisesti, että varmaan selviä ihan kivasti tuosta juoksusta. Silti nyt on vähän "kylmä rinki"- mitä tulikaan luvattua!

Kuntoulupäivityksiä ja juoksujuttuja on luvassa niitä haluaville :)

Mukavaa iltaa :)



lauantai 18. kesäkuuta 2011

Vaaleanpunainen huivi ja neiti kesäheinä

Reissun jälkimainingeissa neuloin Travelling woman- huivin. Ohjeen löytää ravelrysta, jos sellaisen haluaa. Ohje on englanniksi, mutta kuvat on niin halvainnolliset, että sen kyllä saa tehtyä jos ei lontoo taivu.


Lankana käytin Novitan bambua ja sitä meni noin 80 grammaa. Luiotin huivia vähän aikaa hiustenhoitoaineella terästetyssä vedessä ennen pingottamista. Vähän tuo pingottaminen lisäsi huivin kokoa ja "siisti" neulepintaa mutta olisi tuota voinut käyttää ilman pingottamistakin vallan hyvin. Yllättävää neulomisvaiheessa oli, että se valmistui ihan käsiin! Neuloin tuon melkein yhdetä istumalta, mutta onhan tuossa sileää neuletta tosi paljon ja pitsit ihan vaan alareunassa.  


Yläreunan mitta on reilusti yli metrin ja mullakin tuo "kolmion kärki" osuu lapojen väliin asti. Jossain ihanassa blogissa näin, että travelling woman- huivi oli yhdistetty hertta- pipon kanssa. Mullakin on jossain tulevassa postauksessa samat asusteet päällä!





Neiti kesäheinä, joka ystävällisesti toimi jälleen mallinani haluaa kuvauspalkkioksi villatakin, pipon jossa on tiara ja kauniita villasukkia sekä sukkaset joita voi käyttää varvastossujen kanssa. Lisäksi kuvaustilanteen jälkeen pitää saada jäätelö. Kallis malli mulla ;) Ja tulevaisuuden postaukset turvattuja.

Kesäheinän mekko ja myssy on hankittu nettikirpputorilta. Tuli suru puseroon kun geishapipo hävisi uimahallireissulla eikä sitä mistään enää löytynyt. Onneksi jollain oli myynnissä samassa setissä mekko ja pipo. Kaksin kauniimpaa?


Mitä te teette viikonloppuna? Eroaako paljon normiarjesta?

Meillä on tulossa kiiresitä aikaa ;) Kauppaa, leipomista, uimahallikeikka, kirppistä ja lihapullien pyöritelyä. Eli ei hirveästi eroa arjesta. Tuntuu, että kaikilla muilla on aina kaikkea jännää, mutta me vaan olla möllötellään ja tehdään kaikkea "tavallista".

Mukavaa lauantaita!




keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Vähän vaaleanpunaista!

Tämä blogikirjoitus on ajastettu! Olen nimilomalla Atlantin takana. Ihanaa! Kirjoittelen tätä jännissäni keskiviikkoiltana. Mä en ole koskaan käynyt Nykissä :)





Näpertelin eräänä iltana jolloin ei ollut muutakaan tekemistä (=lapset nukkuivat kiltisti sängyissään, laiskotti liikaa, että olisin tarttunut mopin varteen enkä viitsinyt silittää) ja suklaa maistui kahvin kanssa erityisen hyvältä, slouchy heddan. Lankana käytin Novitan Miamia, aika tarkkaan kerän.

Vaikka novitat eivät enää mun lempparilankoja olekaan (mutta silti niitä on vaan joka nurkka täynnä kun neulomusharrastuksen alkuvaiheessa niitä oli paljon tarjouksessa ja minuun iski hamstrausvimma!) niin tuosta piposta tuli tosi miellyttävä päässä. Syksyllä ilmojen viiletessä tuo on mulla päässä varmaan joka ikinen päivä. Lisäksi löysin kirpputorilta pikkurahalla ihanan suklaanruskean välikausitakin, joka sopii hyvin vaaleanpunaisen kaveriksi. Kiitos vielä kerran mukavalle myyjättärelle!


Asukokonaisuutta täydentäisi mukavasti vielä tällaiset uggit.